maanantai 23. maaliskuuta 2015

9. luokan lyhyellä valinnaiskurssilla on valmistettu ja nautittu herkullisia jälkiruokia. Viikolla 12 tehtiin jälkiruoaksi paahtovanukasta ja tällä viikolla valmistettiin herkullisia mantelileivoksia. Mantelileivosten väliin ja kuorrutukseksi tehtiin passionhedelmäsuklaata. Samalla tutustuttiin passionhedelmään ja sen käyttöön leivonnassa ja ruoanvalmistuksessa.



Paahtovanukkaat kypsyivät uunissa vesihauteessa.
Kahvikupit toimivat onnistuneesti annosmaljoina.


Sokerin sulatus ei ihan helposti onnistunut, mutta sitkeällä
 harjoittelulla saatiin onnistuneet paahtovanukkaat, jotka
tässä on kumottu tarjolle valmiina herkutteluun.

Oppilaat tekivät mantelileivoksista pieniä annosleivoksia
 macaronien tapaan. Näin varmistimme,
että kahden oppitunnin mittaisella kerralla oppilaat
 saavat leivokset valmistettua. 

Oppilaat koversivat ja soseuttivat passionhedelmistä
 sisukset leivosten täytettä varten.

Passionhedelmäsoseeseen sekoitettiin mm. sulatettua suklaata ja
 näin saatiin herkullista täytettä ja kuorrutetta mantelileivoksiin.
 Passionhedelmän raikas maku sopii myös rahkan joukkoon.

Maaliskuun aikana 7. luokan ryhmät ovat päässeet suunnittelemaan ja toteuttamaan omat ateriansa. Pöytäryhmittäin valmistui hienoja ateriakokonaisuuksia, joissa kaikilla oli riittävästi töitä. Ateriakokonaisuudessa piti ottaa huomioon ravitsemussuositukset, mutta joukkoon sai valmistaa myös herkkuja. Pöytäryhmän suunnitelmissa tärkeää oli myös se, että jokaiselle oppilaalle oli oma ruoanvalmistus- tai leivontatehtävä ja lisäksi yhteisiä töitä. Pöytäryhmät harjoittelivat myös tilauksen tekemistä, eli laskivat tarvittavat raaka-ainemäärät.



Tämä ateria aloitettiin Ceasar-salaatilla, joka valmistettiin
kokonaisuudessaan gluteenittomana.

Tässä ateriakokonaisuudessa jauhelihakastike, pasta ja
värikässalaatti muodostavat itsetehdyn patongin kanssa
herkullisen näköisen lautasannoksen.
 
Oppilaiden kestosuosikki vuodesta toiseen on
makaronilaatikko, joka tässä ateriakokonaisuudessa
täydentyi vihersalaatin ja sämpylöiden kanssa.

Suosikkilistalle pääsee vuosittain myös kalaruoat. Tässä on
valmistettu uunikalaa tomaattikastikkeessa, perunasosetta
ja vihersalaattia. Ruokajuomaksi oppilaat valmistivat
itse jääteetä.
Jälkiruokana nautittiin mm. herkullista
mustikkapiirakkaa, jonka oppilaat valmistivat
pöytäryhmän tarpeiden mukaan gluteenittomana.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

9. luokan lyhyen valinnaiskurssin oppilastyönä tutustuttiin ja maisteltiin mango - hedelmää. Samalla valmistuivat herkulliset ravitsemussuositusten mukaiset salaatit ja smoothiet.


Keväinen mangosalaatti, jossa paahdetut kurpitsan - ja
auringonkukansiemenet sekä cashew pähkinät toivat mukavan lisän salaattiin.
 


Riittävän kypsistä mangoista valmistettiin hedelmäinen smoothie ja hieman
raa´at mangot sopivat hyvin salaattiin paistetun vuohenjuuston kanssa.

Kotitalouden pitkän valinnaisen 8. luokan ryhmät ovat tehneet omat kansainvälisen ruokakulttuurin tutustumismatkansa Euroopan eri maihin.

Tällä viikolla on maisteltu Italian keittiön herkkuja.

Alkuruoaksi oppilaat olivat ideoineet tomaattikeiton, jossa makua toi
ricotta- juusto, punainen pesto ja basilika.
Tomaattikeiton lisäkkeeksi leivottiin patonkia.
 
Pääruoaksi valmistettiin Chorizo-tomaatti pastaa.
 
Jälkiruokana oli vielä herkullinen Tiramisu.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Perinneruokaviikon jälkeen 7. Luokan oppilaat kertasivat sydänystävällistä ruokavaliota ja valmistivat cannelooneja joko jauheliha - tai tonnikalatäytteellä. Lisäksi valmistettiin vihersalaattia ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia.


Jauhelihacanneloonit ja uusi lautasliinamalli opeteltuna.

Tonnikalacanneloonit ja tasku-malli myös täällä.

Viikolla 10 saatiin hienoja onnistumisia 9. luokan pitkän valinnaisen työkokeissa. Oppilaat saivat tehtäväkseen kaksi työtä ja joko molemmat olivat ruoanvalmistustehtäviä tai sitten toinen oli ruoanvalmistus- ja toinen leivonnaistehtävä. Kahden oppilaan tehtävät muodostivat ateriakokonaisuuden.


Tässä muutamia esimerkkejä ateriakokonaisuuksien osista, joita vertaisarviointivuorossa olevat oppilaat vielä arvioivat:


Broilerikastiketta, pastaa ja patonkia alkuun.

Toisenlainen broilerikastike ja perunasose sekä kokojyväsämpylä.
Broileririsotto, vihersalaattia kermaviilikastikkeen kanssa pääruokana.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

9. luokan lyhyen valinnaiskurssin oppilaat tutustuivat tänään suklaan saloihin. Kaikilla oppilailla oli tavoitteena sulattaa suklaata ja joko valmistaa suklaamoussea tai suklaisia whoopieita.

Whoopiet valkosuklaatuorejuustotäytteellä ja tummalla suklaalla koristeltu.
 

Suklaamoussea ja valkosuklaakoristetta.


 
Whoopiet ja suklaamousse valkosuklaakoristeella.
Kattaus ja värit myös tärkeät:)






maanantai 2. maaliskuuta 2015

Jaakkolassa on lukuvuonna 2014- 2015 ahkerasti opiskeltu kotitaloutta ja paljon kokemusta, tietoa ja taitoa on karttunut niin 7.- luokkalaisille kuin valinnaisen 8. -  ja 9. luokan oppilaille.

Viikolla 9 vietettiin perinneruokaviikkoa ja Jaakkolan kotitaloudessa kaikki 7. luokkalaiset pulikoivat ja rypyttivät karjalanpiirakoita.



Karjalanpiirakoiden pulikointi sujuu hienosti, vaikka vasta ensimmäistä kertaa harjoitellaan. 


Piirakoiden rypytystä A.
Piirakoiden rypytystä B.
 Paistamisen jälkeen vielä voitelu ja sitten päästiinkin jo maistelemaan omia tuotoksia:)