keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lukuvuosi on jälleen vierähtänyt. Kotitalousluokat on siivottu ja kesäloma voi alkaa. Toukokuu oli herkullisten kakkujen ja juhlien aikaa ja kameraan kertyi ihania kuvia. Näistä tunnelmista on kiva syksyllä aihetta jatkaa!

7. luokkien kakut saivat jatkoa. Näistä huomaa, että jokaisen leipurin kakku on omanlainen. Jälleen on ollut samat raaka-aineet, mutta toteutus on ollut jokaisessa persoonallinen.
 
Kermaa, pakastemansikoita ja hedelmiä.
 
Kermapursotusta, suklaarouhetta ja viinirypäleitä.
 
Kermapursotusta ja suklaarouhetta.
Kermapeitto, suklaarouhetta ja viinirypäleitä.
Kermapeitto, viinirypäleet ja suklaarouhe erilailla kuin edellisessä.
Tähän on valittu mukaan myös persikkaa ja ilme on taas uusi.

Banaanisiivut, suklaarouhe ja kermapursotus tuovat kakkuun uuden ilmeen.



Kermapursotusta, viinirypäleitä ja kiiwiä
 
8. luokan pitkän valinnaisen oppilaat valmistivat kala- ja lihavoileipäkakut sekä kinuski- ja suklaakuorrutekakut.
 
Oikealta ensin suolaiset kakut ja sitten makeat.
Kahvi- ja tee katettiin kakkujen seuraksi noutopöytään.
Tässä vielä odotetaan kinuskikakkua.

Kinuskikakku valmistui ajoissa sittenkin.

Gluteeniton kalavoileipäkakku.

Liha- ja kalavoileipäkakkulähikuvassa.

 

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kevään juhlat vain jatkuvat ja 7. luokan oppilaat aloittivat kakkujen tekemisen. Kaikilla on samat ohjeet ja raaka-aineet, mutta niin erilaisia ja ihania kakkuja valmistui. Tässä viikon ensimmäiset.

Hedelmiä, suklaata ja kermapursotusta!


Broilersalaattia alkuruoaksi ja hedelmin koristeltua
suklaakermakakkua.


Suklaarouhetta ja kermapursotusta!
 
 
Strösselein koristeltu kermareunus ja suklaarouhetta.
 
Kotitalousluokan Vappu oli tänä vuonna jokaisella ryhmällä vähän erilainen. Kevääseen kuuluvat muutokset ja niinpä kotitaloudessakin mietittiin ryhmäkohtaisesti omia juttuja.

9. luokan pitkän valinnaisen oppilaat tekivät donitseja ja miettivät rasvassa kypsentämisen turvallisuutta.

Donitsitaikina on pehmeää. Se vaatii runsaan jauhotuksen työpöydälle, mutta on myös muistettava poistaa ylimääräinen  jauho donitseista ennen rasvassa kypsentämistä.
Paistopiste on järjestettävä ennen rasvan kuumentamista, jotta työskentely on sujuvaa ja rasva pysyy tasaisen kuumana.
Donitsit voi pyörittää sokerissa tai kastaa värikkäissä sokerivesikuorrutteissa. Oppilaat kokeilivat myös eri muotoja ja niiden kypsymisnopeutta.
Tässä yksi Vappupöytä tarjottavineen: fetasalaattitäytteiset ruistaskut, donitsit, suklaabanaanimuffinit ja raikas sangria juomana.
 
8. luokan pitkän valinnaisen oppilaat valmistivat Englantilaisen aamupalan Vappubrunssille.

Paistettua pekonia, munakokkelia, paahdettuja tomaattileipiä ja suklaaskonsseja haudutetun teen kanssa.