torstai 11. helmikuuta 2016

Lukuvuonna 2014 - 2015 Jaakkolassa pidettiin ensimmäisen kerran portugalilaisen kumppanuuskoulun vierailun yhteydessä "Portugalilainen kahvila". Tänä lukuvuonna 2015 - 2016 ideaa on jatkojalostettu yhteiseksi jälkiruoaksi. Valinnaisen kotitalouden 8. ja 9. luokan oppilaat ovat viikon ajan ahertaneet portugalilaisia kermaleivoksia koko koulun maisteltavaksi.

Perjantaina 12.2.2016 Ystävänpäivä -teemalla kaikki koulun oppilaat ja aikuiset pääsevät nauttimaan leivoksista yhdessä portugalilaisen kumppanuuskoulun oppilaiden ja opettajien kanssa.

Pastéis de nata- leivoksessa on herkullinen voitaikinapohja ja sitruunakreemisisus.



Voitaikinapohjille levitetään sitruunakreemitäytettä. Oppilaat ovat valmistaneet myös mm. gluteenittomana leivosta.



Sitruunakreemitäytteiset herkut valmiina uuniin.


Uunituoreet leivokset jäähtymässä ennen pakkausta.

7. luokan oppilaat ovat omilla tunneillaan perehtyneet ravitsemukseen ja samalla on kerrattu hiivataikinaa. Viikon 6 teeman mukaisesti herkullisista pikkupullista tehtiin laskiaispullia.




Pikkupullat ennen hilloa ja kermaa.